Lapset ja nuoret
Sari Näre
Lapsiin ja nuoriin kohdistuneet odotukset sota-aikana
Sotavuosien aikana lasten ja nuorten elämä oli täynnä uhrauksia maanpuolustuksen vuoksi. Lapsuuden ja nuoruuden suojelemisen käsite ei ollut nykyisen kaltainen, eivätkä monet sotilaat olleet vielä 21-vuotiaita eli silloisen lain mukaan täysi-ikäisiä. Lapset osallistuivat sotaponnisteluihin kotirintamalla monin tavoin, esimerkiksi ruoan hankinnassa ja maanviljelyssä, sekä joutuivat usein kantamaan ikäänsä suurempaa vastuuta. Monet kokivat myös menetyksiä ja surua, kuten kodin menetyksen tai läheisen kuoleman.
Talvi- ja jatkosodan aikana kolmesta ja puolesta miljoonasta suomalaisesta alle 15-vuotiaita oli lähes miljoona. Alaikäisillä oli iso merkitys maanpuolustuksessa. Yhtäältä he osallistuivat maansa puolustamiseen kotirintamalla ja toisaalta he joutuivat kasvamaan aikuisten töihin etuajassa.
Lapsuutta ja nuoruutta ei mielletty nykyiseen tapaan erityissuojelua vaativana ikävaiheena. Suuri osa sotaan lähetetyistä ei ollut vielä saavuttanut täysi-ikäisyyttä, joka sota-aikana saatiin vasta 21-vuotiaana. Äänioikeuden ikäraja oli 24 vuotta, joten suuri osa sotilaista oli äänioikeudettomia kansalaisia.
Lapset ja nuoret uhrasivat sodalle kasvurauhansa. Heidän kehitykseensä liittyviä tarpeita ei vielä erityisemmin tunnettu. Koti, uskonto ja isänmaa velvoittivat heitä sivuuttamaan omia tunteitaan, tarpeitaan ja toiveitaan. Hyveinä olivat työteliäisyys, ahkeruus ja kuuliaisuus. Kasvatuksessa karaistiin selviytymään olemassaolon taistelussa. Se kasvatti sisua.
Sodan aiheuttamat menetykset ja erot tärkeistä läheisistä kuuluvat lasten ja nuorten antamiin uhreihin. Ne loivat turvattomuutta ja juurettomuutta elämään. Monilta koululaisilta keskeytyi koulu. Sotalapsiksi joutui melkein 80 000, sotaorvoiksi lähes 60 000 ja evakkoon pois kotoa tuplasti enemmän lapsia. Toista sataa lasta kuoli siviilivankeina, noin sata partisaanien uhreina ja noin 230 pommitusten uhreina.
Lapset ja nuoret huolehtivat ruuan hankinnasta ja jonottamisesta, kun ruoka oli kortilla. He osallistuivat talkoisiin ja suojeluskuntatyöhön. Jatkosodassa työvelvollisuutta laajennettiin 15-vuotiaisiin. Monet lapset viettivät kesänsä maa- ja metsätöissä sekä mottitalkoissa. Myös aikuisten henkinen kannattelu oli usein lasten ja nuorten harteilla.
Kotirintamalla nuoria, jopa lapsia värvättiin sotilaspoikiin ja pikkulottiin. Periaatteessa tämä oli vapaaehtoista, mutta käytännössä töihin myös määrättiin. Ilmatorjuntatehtävät olivat pitkälti nuorten harteilla: Helsinki säästyi täystuholta 400 ilmatorjunnassa työskennelleen nuoren ansiosta. Ruumiiden keräämiseen osallistui myös nuoria, jopa lapsia. Jotkut pikkulotat hoitivat kuolleita kaatuneiden evakuointikeskuksissa.
Sota-aikana yhteisö oli ensisijainen yksilöön nähden. Lapsilta ja nuorilta odotettiin uhrimieltä kansakunnan puolesta. Ajan henki oli militaristinen: maamme itsenäistymisen alusta asti lapsia ja nuoria ohjattiin maansa puolustamiseen. Heidän tuli kasvattaa kovuutta elämässä pärjätäkseen. Monet jäivät menetysten sattuessa ilman lohdutusta.
Jatkosodan aikana oli vallalla Suur-Suomi –henki, jonka ajatuksena oli laajentua itään natsi-Saksan kyljessä. Suomen hävittyä sodan, monet nuoret kokivat tulleensa petetyiksi vääristä ihanteista. Alkoi yksilöllisempi aikakausi, jossa tärkeäksi ihanteeksi nousi mahdollisuus tehdä itsenäisiä valintoja.
Lue lisää:
Sodan kasvattamat. Toimittaneet Sari Näre, Jenni Kirves ja Juha Siltala. WSOY 2010.
Sotaorpous ja isän muisto. Kirjoittanut Eeva Tammi. Reuna 2018.
Luvattu maa. Suur-Suomen unelma ja unohdus. Toimittanut Sari Näre & Jenni Kirves. Johnny Kniga 2014.
Hakusana: sotasukupolvi lapsi