Armi ja Aimo
Mikko Siitonen
Armin ja Aimon sota
Armi Rossi ja Aimo Siitonen olivat suomalainen pariskunta, joiden elämä kietoutui yhteen Suomen sotavuosien aikana. Armi toimi lottana ja paikallisen Lotta Svärd -järjestön puheenjohtajana, kun taas Aimo palveli ilmapuolustuksessa. Jatkosodan aikana Armi työskenteli muun muassa sensorina ja auttoi osaltaan kesällä 1944 Karjalan Kannaksen evakuointia. Pariskunta koki sodan tuomat vaikeudet ja oppi arvostamaan rauhaa ja ihmisyyttä. Armi korosti näitä teemoja myöhemmin puhuessaan rauhan ja yhteisöllisyyden puolesta, toivoen parempaa tulevaisuutta nuorille.
Armi Sofia Rossi syntyi Huittisissa vuonna 1907. Hän kouluttautui piirustuksen- ja voimistelunopettajaksi Helsingissä ja muutti työn perässä Etelä-Karjalan Parikkalaan. Sieltä löytyi puolisokin: Kesälahdella vuonna 1911 syntynyt Aimo Santeri Siitonen. Kun talvisota syttyi, Armi oli 32-vuotias ja Aimo 28-vuotias. Häät oli vietetty, lapsia heillä ei ollut.
Aimo kutsuttiin “ylimääräisiin harjoituksiin” 6.10.1939. Aimo palveli talvisodassa ilmapuolustuksessa ja kotiutettiin välirauhan aikana heinäkuussa 1940. Jatkosodan alkaessa Aimo kutsuttiin uudelleen puolustusvoimien palvelukseen. Tällä kertaa tehtävänä oli johtaa ilmavalvontaryhmää Savonlinnan alueella. Tästä tehtävästä hänet kotiutettiin marraskuussa 1944.
Armi toimi talvisodassa lottana. Välirauhan aikana Armi valittiin Parikkalan Lotta Svärd -järjestön paikallisosaston puheenjohtajaksi. Tehtävä vei kaiken Armin ajan aina syksyyn 1944 saakka, jolloin järjestö lakkautettiin. Parikkalan osastoon kuului kolmisensataa lottaa, joista 100 oli rintamapalveluksessa. Näistä kokemuksistaan Armi on myös kirjoittanut vuonna 1978 julkaistussa kirjassa Yhteinen tulikoe, naisten kertomaa vuosilta 1939–44.
Jatkosodan alla Suomessa oli aloitettu liikekannallepano ja raja-alueiden evakuointi. Parikkalan seutu täyttyi hyökkäykseen valmistautuvista suomalaisjoukoista. Armi hoiti seitsemän muun lotan kanssa alueella kiertävää kenttäkanttiinia ja puhelinkeskusta. Jatkosodan alettua Parikkalan alueella käytiin niin kutsuttu Tyrjän motin taistelu. Viisi viikkoa kesti jatkuvaa tykin jylinää, kranaattien räjähtelyä ja lentohyökkäyksiä. Ympärillä riitti vaaroja, mutta henki säilyi.
Pian Armi siirrettiin sensoriksi Parikkalan puhelinkeskukseen. Tehtävänä oli kuunnella puheluita ja raportoida viranomaisille, jos puhelussa oli jotain vahinkoa aiheuttavaa tai epäilyttävää. Sääntöjen vastaiset puhelut tuli katkaista. Sensorit antoivat valan, että eivät kerro ulkopuolisille kuulemistaan asioista. Töitä tehtiin kuuden tunnin vuoroissa, jonka jälkeen lepoa oli kuusi tuntia. Ruokaa oli niukalti. Työ oli henkisesti raskasta. Tiedot kauhistuttavista tapahtumista painoivat mieltä eikä niistä saanut keskustella kenenkään kanssa.
Kesällä 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen, joka mursi Suomen rintaman. Suomalaisjoukot joutuivat perääntymään ja koteihinsa palanneet karjalaiset piti evakuoida uudestaan. Parikkala oli ensimmäinen pysähdyspaikka matkalla turvaan Kannaksen Laatokan puoleisen osan asukkaille. Parikkalan lotat olivat vastuussa heidän vastaanottamisestaan, majoittamisestaan ja ruokkimisestaan.
Alkukesän aikana tasainen virta evakkoja oli kulkenut Parikkalan ohi ja kuluttanut lottien muonavarastot lähes tyhjiksi. Määräys oli antaa evääksi puolikas leipä perhettä kohti eteenpäin lähteville, joiden seuraava lepopaikka oli 20–30 kilometrin päässä. Armi rikkoi tätä kohtuuttomaksi kokemaansa määräystä. Osa Parikkalan asukkaista oli valmiita luopumaan osasta omaa annostaan ja näitä Armi jakoi kulkijoille moitteista huolimatta.
Sateisena juhannusviikkona tilanne muuttui lähes ylitsepääsemättömäksi. Lotat saivat eräänä yönä määräyksen ottaa vastaan 30 000 evakuoitua, ruokkia heidät kahdesti, varata heille majapaikan ja antaa evästä eteenpäin menoa varten. Ensimmäiset tulisivat parin tunnin ja viimeiset kolmen päivän kuluttua. Ruokavarastoissa oli jäljellä enää pari säkkiä kuivattuja perunoita eikä pikaista täydennystä ollut saatavilla.
Niinpä lotat lähtivät kiertämään ovelta ovelle pyytämään syötävää. Kuin ihmeellä ruokaa saatiin kasaan sen verran, että seuraavina päivinä oli yötä päivää keitto porisemassa ja leivät uunissa. Väsyneet ihmiset saapuivat kylmästä ja sateesta märkinä väristen. Syötyään he levittivät vaatteitaan kuivumaan ja kävivät muutamaksi tunniksi lepäämään. Lotat työskentelivät vuorokauden ympäri. Armin mieleen noista raskaista päivistä jäi kuitenkin evakkotaipaleella olevien kiitollisuus ja karjalaishuumori, joka pulpahteli olosuhteista huolimatta.
Sotakokemukset muokkasivat Armia ja Aimoa paljon. Kiitollisuus ja vaatimattomuus olivat aina läsnä. Rauhan mittaamaton arvo oli heille ensiarvoisen tärkeä. Vuonna 1987 Armi kutsuttiin Parikkalan Kirjalan kouluun veteraanipäivän juhlapuhujaksi. Puheessa hän kertoi: “Kolmen sodan kauhut ja mielettömyyden kokeneena on henkisenä painolastinani varmaankin elämäni loppuun saakka vastausta vaille kysymys: miksi soditaan? Miksi jatkuvasti valmistaudutaan yhä hirveämpään tuhoamiseen? Kuka on antanut, ja kenelle, oikeuden tappaa ihmisiä, tuhota heidän elinympäristöään ja omaisuuttaan? … Vain tuhoaseettomassa maailmassa voi ihminen elää turvallisesti, toisiaan vihaamatta, kadehtimatta. Toivon nykynuorisolle ihmisen arvoisen elinympäristön, rauhaa ja lähimmäisen rakkautta.”
Alkuperäislähteet:
Kantakortti, Aimo Siitonen
Sotilaspassi, Aimo Siitonen
Puheen käsikirjoitus kansallisena veteraanipäivänä 27.4.1987
Kirjoitetut lähteet:
Jatkosodan pikkujättiläinen (3.painos), WSOY, Porvoo 2006.
Yhteinen tulikoe, naisten kertomaa vuosilta 1939 – 44, toim. Salme Sadeniemi, Kerttu Saarenheimo, Toini Palme, Elsa Vuorjoki, Otava, Keuruu 1978
Armi Siitonen: Inkeristä Parikkalaan, runoja, Omakustannne, Parikkala 1991.
Aira Vettenranta: Armi Sofia Rossi-Siitonen in memoriam. Parikkalan Sanomat 11.10.2001
Lue lisää:
Naisten aseet, suomalaisena naisena talvi- ja jatkosodassa. Toim. Riikka Raitis ja Elina Haavio-Mannila, WSOY 1993
Yhteinen tulikoe, naisten kertomaa vuosilta 1939 – 44, toim. Salme Sadeniemi, Kerttu Saarenheimo, Toini Palme, Elsa Vuorjoki, Otava, Keuruu 1978
Hakusanat: sotasukupolvi nainen, sotasukupolvi mies