Marju Hulttinen, Kaatuneitten Omaisten Liitto ry

”Isäni veistämä sydänrasia on kaikista rakkain esineeni”

Gunvor Pelander kertoo 

Gunvor Pelander syntyi toukokuussa 1945. Hänen isänsä Ivar Pelander kuoli sotavammoihinsa ennen hänen syntymäänsä, joten hän ei koskaan tavannut isäänsä. Gunvor Pelanderin rakkain esine on isän vaimolleen Rauha Pelanderille veistämä sydänrasia, muisto sodasta. Rasiaan on kaiverrettu ”Muisto Rauhalle Syväriltä 1943”. Gunvor, sotaorpo, on tutkinut aikuisena isänsä taistelupaikkoja ja perinyt suvun kädentaidot. 

Äitini ja isäni tapasivat 1930-luvulla. Kihloihin piti mennä vuonna 1939, mutta sitten tuli sota. Isäni, kirvesmies Ivar Pelander, oli sotimassa kaikissa Suomen sodissa vuodesta 1939 lähtien. Kihloihin meno siis viivästyi, mutta sota-aikana 1942 se kuitenkin tapahtui, ja samana vuonna ennen joulua he menivät naimisiin.

Isäni teki sodan puhdetyönä puusta veistäen sydämen muotoisen rasian tuoreelle vaimolleen, äidilleni Rauhalle. Rasiaan on polttaen kaiverrettu Muisto Rauhalle Syväriltä 11.7.1943. Rasia oli äidilläni aina piirongin päällä.

Nyt rasia on minulla. Se on kaikista rakkain esineeni – siitä viimeiseksi luopuisin.  Säilytän siinä isäni kunniamerkkejä ja hänen urheilukilpailuista saamiaan lusikoita. Olen syntynyt toukokuussa 1945. Isäni kuoli sodassa saamiinsa vammoihin helmikuussa ennen syntymääni. En ole siis koskaan tavannut isääni. Rasia on konkreettinen muisto isästäni, hänen käsin tekemänsä. Hänellä oli ajatus kodista mukana, kun hän sitä veisti. Isä oli toivonut, että vauvasta tulee tyttö, ja tyttö, minä, sitten tulinkin.

Luokkakaverini eivät yleisesti tienneet, että olin sotaorpo. Vasta aikuisena puhuimme tästä asiasta. He hämmästyivät kerrottuani. Sain sotaorpona kouluavustusta ja pystyin sen turvin käymään lukionkin. Siihen aikaa ei ollut tapana puhua näistä sota-asioista kuten sotaorpoudesta. Äitinikään ei puhunut. Hän teki raskasta työtä. Huumorintaju pelasti hänet – sillä hän jaksoi. Äitini eli 84-vuotiaaksi. 

Minussa on paljon isäni sukujuuria. Olen perinyt siltä puolelta paljon, ulkonäköä ja muutakin. Olen samalla tavoin kädentaitoinen kuin isäni suku, jossa oli paljon puuseppiä. Isoisäni oli esimerkiksi veneenrakentaja ja oli hän jonkun ruumisarkunkin veistänyt. Vereni on vetänyt tutustumaan isäni vanhoille taistelupaikoille. Olen tehnyt monta reissua itärajan toiselle puolelle ja nähnyt Syvärin, Lotinapellon, Karhumäen, Viipurin ja muita paikkoja sieltä. 

Tunnen isänkaipuuta ja ajattelen joskus, että missä olisin ja minkälainen elämäni olisi ollut, jos isä olisi ollut olemassa. 

Lue lisää: 

Sururisti. Kertomus suomalaisista sotaorvoista. Kirjoittanut Kaija Sepponen. Warelia 2021. 

Turhaan odotimme –podcast. Kaatuneiden omaisten liitto: Turhaan odotimme podcast – Kaatuneitten omaisten liitto (kolry.fi) 

Hakusana: sotasukupolvi lapsi