Sotalapset
Mikko Siitonen, Jenni Korhonen
Yli 70 000 lasta turvaan
Toisen maailmansodan aikana yli 70 000 suomalaista lasta evakuoitiin turvaan naapurimaihin. Heitä kutsutaan sotalapsiksi. Eniten lapsia otettiin vastaan Ruotsissa, mutta myös Tanskaan ja Norjaan lähetettiin lapsia. Alussa vain 2–7-vuotiaat saivat lähteä, mutta myöhemmin raja nostettiin 14 vuoteen. Syyt lapsien lähettämiseen vaihtelivat kodin menetyksestä sairauteen ja perheen taloudellisiin vaikeuksiin. Osa lapsista ei palannut sodan jälkeen takaisin Suomeen.
Toisen maailmansodan aikana yli 70 000 suomalaista lasta siirrettiin turvaan naapurimaihin. Heitä kutsutaan sotalapsiksi. Monissa maissa toimittiin samoin, mutta Suomen sotalasten määrä oli väkilukuun suhteutettuna kaikkein suurin. Monilla sotalapsilla on näistä vuosista hyviä muistoja, mutta osalle erokokemukset olivat hyvinkin traumaattisia. Sotalapsia on yhä elossa jonkin verran.
Enemmistö sotalapsista sai sodan ajaksi rauhallisen kodin Ruotsista. Tanskaan lähetettiin noin 3800 lasta ja Norjaan noin 100 lasta. Valtaosa lapsista siirrettiin erilaisten järjestöjen kautta, joilla oli kuitenkin sidoksia Ruotsin ja Suomen valtioihin. Aluksi sotalapsiksi lähetettyjen ikäraja oli 2–7 vuotta, mutta ehtoja helpotettiin siten, että lähes kaikki halukkaat alle 14-vuotiaat pääsivät lähtemään. Parantumattomasti sairaat, tarttuvia tauteja sairastavat tai henkisesti vajaakykyiset lapset eivät kuitenkaan sotalapsiksi kelvanneet. Silti suomalaiset onnistuivat “salakuljettamaan” Ruotsiin myös näitä lapsia.
Jatkosodan aikana lastensiirtojen puolesta esitettiin voimakasta propagandaa. Kouluissa kerrottiin mahdollisuudesta lähteä pois sodan jaloista. Aiheesta esitettiin myös filmejä. Aktiiviset sosiaalityöntekijät ohjasivat äitejä lähettämään lapsiaan sotalapsiksi, jos perheellä oli toimeentulovaikeuksia. Äitejä myös painostettiin tekemään päätöksiä kiireellä. Yleisen ajattelutavan mukaan kyse oli etuoikeudesta ja vain huonot ja itsekkäät vanhemmat eivät lähettäisi lapsiaan Ruotsiin. Hankkeen varjopuolista tai riskeistä vaiettiin, eivätkä viranomaiset kertoneet esimerkiksi palaamatta jääneistä lapsista. Lopulta kaikki kielteiset kannanotot kiellettiin tammikuussa 1942.
Yleisimmät syyt lasten lähettämiseen sotalapsiksi olivat perheen kodin menetys, lapsen sairaus, sotaorpous, perheen suuri lapsimäärä ja isän rintamakomennus tai invalidisoituminen sodassa. Usein sotalapset olivat lähtöisin evakuoiduilta alueilta, erityisesti Karjalasta tai pääkaupunkiseudulta, joka oli pommitusuhkan takia vaarallinen asuinpaikka. Tarttuvat taudit ja aliravitsemus olivat kuitenkin pommituksia suurempi uhka. Niinpä mahdollisuus lähettää lapsi Ruotsiin paremman elämän toivossa meni lapsen tunne-elämän edelle. Kuviteltiin myös, että sota ei kestäisi kauaa ja lapsen oleskelu Ruotsissa jäisi lyhyeksi. Vaikka ääneen sitä ei sanottukaan niin ehkäpä lastensiirtojen taustalla vaikutti ainakin osittain myös ajatus Suomen heimon säilyttämisestä, jos oikein huonosti sodassa kävisi?
Kun lopullinen rauha sitten tuli, useimmissa suomalaiskodeissa jo kaivattiin lapsia kovasti. Aina lapsi ei kuitenkaan olisi halunnut palata eivätkä sijaisvanhemmat luopua lapsesta. Niinpä Ruotsissa heräsi voimakasta vastarintaa palautusten alkaessa. Lopulta viranomaiset mahdollistivat myös lapsen jäämiseen Ruotsiin. Toisinaan huoltajuusriitoja ratkottiin tuomioistuimessa saakka. Kaikki suomalaisvanhemmat eivät edes halunneet lapsiaan takaisin. Osa lapsista lähetettiin paluun jälkeen kylmästi takaisin Ruotsiin. Eri arvioiden mukaan 7000–15 000 lasta jäi palaamatta.
Lue lisää:
Sodassa koettua osa 1: Haavoitettu lapsuus. Toimittanut Sari Näre. WSOY 2007.
Lappu kaulassa yli Pohjanlahden: suomalaisten sotalasten historia. Kirjoittanut Heikki Salminen. Siirtolaisinstituutti, 2007.